Uutinen: Pertti Kinnunen Ponte Oy:n uudeksi hallituksen jäseneksi.

Pertti Kinnunen (takana keskellä) Kuva neuvotteluista lokakuussa 2023

Ponte Oy nimitti 5.11. pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin entisen toimitusjohtajan ja nykyisin hallituspartnereissa toiminnanjohtajan pestiä hoitavan Pertti Kinnusen Ponte Oy:n hallituksen uudeksi jäseneksi.

 

Pertin mukaan tulo otettiin vastaan suurella innolla.

 

Pertti tuo mukanaan paitsi osaamista ja ryhtiä hallitustyöhömme myös laajat elinkeinoelämän verkostot. Pertti kertoi orastavasta kiinnostuksestaan tulla mukaan jo viime vuoden puolella ja keskusteluja hallitustyöhön osallistumisesta käytiin pitkin kuluvaa vuotta. Nyt marraskuussa asia saatiin lopulta päätettyä.

 

Jaamme Pertin kanssa yhteisen näkemyksen siitä, että Ponte voi tarjota osaamisellaan jotain sellaista uutta, mikä voi auttaa alueen yrityksiä menestymään työvoimakilvassa ja toisaalta vahvistaisi samalla myös kuntien pitovoimaa. 

 

Teksti: Tuomas Männistö

Kuva: Neuvottelut lokakuulta 2023, Fia Hafiz.

Share the Post:

Related Posts

Ponte ja Laura yhteistyöhön

Ponte Oy ja Laura yhteistyöhön.

Rekrytoinnin ratkaisuja tarjoavan Lauran (ent. Laura.fi ja Rekrytointi.com) asiakkaat voivat hyödyntää jatkossa Ponte Oy:n osaamista asettautumispalveluissa. Rekrytoinnin palveluita Lauralta hankkiville

Read More